Tuusulan Montessorileikkikoulu
Pikkulukkari

Auta minua tekemään itse

Maria Montessori

Pikkulukkarin menetelmät perustuvat italialaisen lääketieteen tohtorin Maria Montessorin (1870-1952) kasvatusmenetelmiin. Maria Montessorin menetelmät pohjautuvat paljolti lapsen oman kehityksen mukaiseen oppimiseen: lapselle ei tyrkytetä mitään vastentahtoisesti vaan pikemminkin lapsen oma kiinnostus ja herkkyyskaudet otetaan huomioon.

Montessoriympäristössä lapset ja aikuiset muodostavat sosiaalisen yhteisön, jossa jokaisella on oma tärkeä merkityksensä. Lasten keskinäinen vuorovaikutus ja yhteisössä toimimisen muodot korostuvat yksilön tukemisen rinnalla.


Montessoriympäristössä aikuinen on ohjaaja, joka havainnoi lapsia yksilöinä ja ryhmän jäseninä. Havainnoinnin avulla ohjaaja saa tietoa kustakin lapsesta ja sen avulla hän pystyy ohjaamaan lapsia herkkyyskausien ja kehityksen mukaiseen toimintaan. Ohjaajan rooli on siis pikemminkin lasten toimintaan ohjaaminen kuin opettaminen. Montessorimenetelmä perustuukin ajatukseen: "Auta minua tekemään itse."


Montessoriympäristössä lapsi on aktiivinen havainnoija ja toimija, joka oppii kokeilemalla ja tekemällä. Ohjaaja valmistelee ympäristön niin, että se tarjoaa lapselle mahdollisuuden toimia ja työskennellä omien kykyjensä ja kiinnostuksensa mukaisesti. Ympäristö tarjoaa mielekästä toimintaa herkkyyskaudet sekä yksilöllisen kehittymisen huomioon ottaen. Pikkulukkari on sisustettu lasten tarpeita silmälläpitäen ja varustettu montessorivälineistöin, jotka ovat kaikkien montessorikoulujen tunnuspiirteenä.


Lukuisten leikkien ohessa lapset voivat tehdä monia kädentöitä, arkipuuhia, piirtämistä, maalaamista, leikkaamista sekä tutustua lukemiseen, kirjoittamiseen, laskemiseen, maantieteen, historian ja luonnontiedon alkeisiin.


Montessoripedagogiikkaan ei sisälly mitään maailmankatsomuksellista ideologiaa eikä uskonnollista kasvatusta.